SYYSKUU 2010


HILKKA KÖNÖNEN
Joko Nuppulinna meni

Kummallista kietoutumista tämä kaikki kaikkeen, yhdeksi isoksi tämäksi, jonka alusta ja lopusta ei ole tietoa. Missä alkoi se nimenomainen tämäsysteemi, jonka imuun valikoiduin? Missä se loppuu – tämä?

Pikajuna Helsingistä pohjoiseen, itään, länteen. Ensimmäinen kattaus Pasilassa, kun alkoi Nuppulinnan odotus ja kun puuvaunun ilma oli lasinkirkkaille silmille kuin näytelmä. Valon kiillottaman pölyn maailmassa – siinä missä hiukkaset eivät koskaan pysähdy, eivät laskeudu, eivät lepää, vaan jatkavat unenomaista tanssiaan – tuli usein havahdus: joko Nuppulinna meni. Nuppulinna oli kauneinta maailmassa, rupuinen seisake pohjoisen radan varrella, unelma. Sittemmin Nuppulinna jäi omaan tämäänsä ja kattaukset ovat seuranneet toistaan. Tarjoilu on runsas.

Yllä oleva sai näkökulmansa Pentti Saarikosken rakastettavasta, lakonisesta toteamuksesta: Jokaisella on tämänsä.

Tästä esillä öljymaalauksia alumiinille vuodelta 2010.

www.hilkkakononen.fi

ANNIKA DAHLSTEN
Valkenberg

Vietin viime vuonna kuukauden residenssissä Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Asuinkaupunginosassani sijaitsi myös Kapkaupungin psykiatrinen sairaala, vuonna 1891 rakennettu viktoriaaninen rakennus Valkenberg. Matkallani tutustuin kapkaupunkilaiseen runoilijaan, Ingrid Jonkeriin (1933-1965), jonka vaikeaa masennusta hoidettiin Valkenbergissa. Jonker kertoo sairaalakokemuksistaan useissa runoissaan.

Työskennellessäni residenssissä ja sen jälkeen yhdistin Jonkerin surrealistisen maailman, erityisesti naisia rajoittavan tapakoodiston ja oman kiinnostukseni hysteriaan ja normaaliuden käsitteistöön.

Teoksissani syljetään asioita ulos, käyttäydytään väärin tai epänormaalisti. Viktoriaanisen ajan takka syöksee ulos kukkia, Elin Danielson-Gambogin maalauksesta lainattu nainen syöksee tulta, nainen sylkee suustaan mustia perhosia. Teoksissani värit ovat haalistuneet pois, jäljelle jää vain valon ja varjon kohtaaminen.

Kun todellisuus vääristyy, saa repeämän, purkautuu ulos jotain vierasta ja kammottavaa. Tuntemattoman uhkaa yhteiskuntamme käsittelee rajoitteiden ja pakotteiden avulla. Hysteeriset naiset suljettiin ennen pakkohoitoon, laivattiin Seilin saarelle tai lääkittiin hiljaisiksi. Tautiluokitus kuten hysteria on vallan väline, jonka avulla yhteiskunta pystyy rajoittamaan ja kontrolloimaan yksilöitään. Nimekkeet saattavat muuttua, mutta edelleen suhtautumisemme esimerkiksi mielenterveysongelmaisiin on usein diskriminoiva.


The sun shall be covered by us / the sun in our eyes for ever covered / with black butterflies

Ingrid Jonker: I drift in the wind, Tilting Sun, 1966