etusivu
galleria
näyttelyt
taiteilijat
yhteystiedot
messut
tapahtumat
palaute
Galleria mukana messuilla!
ARTHELSINKI –messut 1 - 5.9.2010
Helsingin Messukeskus, osasto 3g25

Galleria Maaret Finnberg esittelee Helsingin taidemessuilla annoksen pohjoismaista nykytaidetta.

Tämä on tietenkin Turusta katsottuna luonteva suunta toimia kansainvälisesti, läntisen entisen pääkaupungin kulttuurisiteet ovat kautta aikojen kulkeneet Ruotsiin ja sitä myötä laajemmalle pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan. Pohjoismaisuutta on perinteisesti tulkittu kuvataiteessa ennen muuta luontosuhteen kautta, ja tähän lienee keskeisenä syynä tiivistä Eurooppaa harvalukuisempi asutus, mikä puolestaan jättää tilaa luonnonilmiöille. Erityisesti valon tutkiminen on ollut vahvana käsitteenä pohjoisessa kuvataiteessa, takavuosina taidemarkkinoille lanseerattiin jopa käsite Nordic Light.

Ja vaikka maailma muuttuukin, niin tämä ei koske maantiedettä, joten perinteisen tematiikan tuominen nykytaiteen kentälle tuntuu aina yhtä ajankohtaiselta. Nykytaide puolestaan sisältää hieman laveamman ilmaisuvälineiden kirjon kuin mihin on ollut aikaisemmin mahdollisuutta , joten meillä on tilaisuus tutkia pohjoista ulottuvuutta niin valokuvan, videon kuin installaation keinoin. Perinteistä maalaustaidetta unohtamatta.


Maaret Finnbergin taiteilijat ArtHelsinki –messuilla ovat:

Renja Leino, valokuva
Juhana Moisander, video
Umppa Niinivaara, installaatio
Mikko Paakkola, maalaus
Juri Markkula, maalaus (Ruotsi)
Bent Holstein, maalaus, gratiikka (Tanska)